Olen 38-vuotias satakuntalainen mies, synnyin vuonna 1983 yrittäjäperheeseen ja olen täten nuorin veljeksistä. Koulutukseltani olen tradenomi sekä M.B.A. ja tällä hetkellä opiskelen sähkö-ja automaatiotekniikan insinööriksi.
Olen ollut jo varsin nuoresta asti mukana yritystoiminnassa, toistakymmentä vuotta tuli myös pyöritettyä tili-ja konsulttitoimistoa, mutta on sitä oikeitakin töitä
tullut tehtyä mm. rekan ratissa ja maansiirtotöissä. Oikeistolaisen kasvatuksen myötä katson asioita niiden oikealta kantilta, olen myös konservatiivi tietyissä asioissa, mutta taas toisissa asioissa olen uudistusmielinen kehittäjä. En pidä siitä, että ollaan toisten rahapussilla jatkuvasti, olen siis vastaan veronkorotuksia.
Liian hidas ja byrokraattinen toiminta on myös vastenmielistä, eikä se ole siis nykypäivää. Toimintaani on aina ohjannut: oikeudenmukaisuus, luottamus ja heikompien
auttaminen.
Minussa on ripaus seuraavia asioita: talous, juridiikka, kansainvälisyys ja tekninen osaaminen. Mielestäni jokaisen pitää saada apua sekä palvelua, kun sitä tarvitsee, eli kenenkään meistä ei tulisi tuntea olevansa toisen luokan kansalainen tältäkään osin.