Olen syntynyt Harjavallassa ja käynyt peruskoulun sekä lukion Nakkilassa. Nykyisin asun Porissa.
Uusioperheeseemme kuuluu minun lisäkseni avopuoliso, seitsemän lasta, yksi lapsenlapsi ja koira.
Olen työskennellyt poliisina yli 30 vuotta, mistä ajasta yli 20 vuotta jengirikollisuuden torjunnassa. Tällä hetkellä toimin julkisena oikeusavustajana Porissa ja Kankaanpäässä.
Satakunnan hyvinvointialueella katujengirikollisuuden ehkäisemisen suhteen on vielä toivoa. Pääkaupunkiseudulla ja Suomen suurimmissa kaupungeissa olen nähnyt katujengien ja jengirikollisuuden nopean kasvun. Nyt on oikea aika estää katujengirikollisuuden leviäminen Satakunnan hyvinvointialueella.
Tulevalla valtuustokaudella tärkein tavoitteeni on parantaa turvallisuutta kaduilla, kouluissa ja kotona. Turvallisuus on meidän kaikkien asia.