Olen syntynyt Pohjois-Satakunnassa Noormarkun Kairilassa. Nyt asun vaimoni Eeva-Liisan kanssa Nakkilassa. Koko Satakunta on hyvin tuttua aluetta minulle.
Työhistoria.
Porissa työskentelin 45 vuotta, josta Raumalla 6 vuotta. Perustyötehtävissä ja esimiehenä 25 vuotta. Sokos Hotel ketjun aluemyynnissä viimeiset 10 vuotta. Aiemmin muutamia vuosia yrittäjänä.
Toiminta. Nakkilan kunnan valtuutettuna 7 kautta. Satakunnan uuden Maakuntavaltuuston jäsen. Kunnanhallituksessa useita kausia. Aiemmin valtuuston varapuheenjohtaja ja nyt myös uudessa valtuustossa 2023-2025. Useita lautakuntien ja valiokuntien puheenjohtajuuksia. Olen ollut aiemmin Satakunnan sairaanhoitopiirin ja Harjavallan seudun perusterveydenhuollon kuntayhtymän jäsenenä, nykyisin KESOTE. Karhukuntien neuvottelukunnassa kaksi kautta. Nakkilan Kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja.
Tavoitteet: Jokaisen tulee saada hoitoa ja apua jonottamatta viikkoja tai kuukausia. Palvelusetelillä varmistetaan nopea hoitoon pääsy. Perustason lähipalvelut on turvattava. Ihmisen kokoiset yksiköt ovat ketteriä ja tutkitusti tehokkaita. Ikärakenne muuttuu, ikäihmisten palvelut turvattava. Ongelmien ennaltaehkäisy on hyvinvoinnin kannalta ratkaisevan tärkeää. Palo- ja pelastustoimen toiminta on turvattava koko maakunnan alueella huomioiden maakunnan eri osien erityispiirteet. Kaikilla palvelujen tuottajilla pitää olla samat laatuvaatimukset ja asiakkaalla vapaus valita.
Harrastukset, liikunta, matkailu, urheilu/ lintuharrastus, golf, yhditys/järjestötoiminta. Mm. Odd Fellow, Rotary, Old Tablers.
Motto: Maalaisjärjellä, koska tärkeintä on ihminen.
Kelpo valinta!