Johanna Siitari

2302

Olen Johanna Siitari, porilainen rehtori. Koulutukseltani olen kasvatustieteen lisensiaatti, eritysopettaja ja luokanopettaja.

Olen saanut toimia hyvinvointialueen Aikuisten palveluiden lautakunnassa, jossa olen saanut hyvän kokonaiskuvan hyvinvointialueen toiminnasta. Olen Kokoomuksen puoluevaltuuston jäsen. Olen Satakunnan Kokoomuksen piirihallituksen jäsen ja Kokoomuksen kunnallisjärjestön hallituksessa toimin sihteerinä sekä Porin kokoomus ry:n hallituksen sihteerinä. Olen Porin Lyseon seniorien puheenjohtaja. Harrastuksiini kuuluu sauvakävely ja kesäisin uiminen upeassa maauimalassa, Maikkalassa.

Sydäntäni lähellä on lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointi. Meidän tulee huolehtia paitsi lapsista ja nuorista niin myös vanhusväestöstämme, joille on turvattava hyvän elämän edellytykset erilaisia palveluita tarjoamalla. Ennaltaehkäisy ja varhainen, riittävä tuki ovat terveydenhoidossa erityisen tärkeitä, mikä näkyy tulevaisuudessa hyvinvoivina kansalaisina ja myös kustannussäästöinä. Talous on tärkeää, mutta päätöksenteossa tulee nostaa esiin myös asioiden inhimillinen puoli. Alueen asukkaiden hyvinvoinnin tulee oilla keskiössä.

Olemme kaikki ihmisinä samanlaisia siinä mielessä, että yksilöinä olemme kaikki erilaisia. Ihmiset ja asiat pitää hoitaa. Tärkeintä on ihminen. Sinä päätät, kuka käyttää ääntäsi aluevaltuustossa.