Marjo Jaspa

2251

Erinomaista, että päädyit lukemaan ehdokasesittelyäni!

Vaalien alla ehdokkaiden ajatus lentää ja tavoitteet ovat korkealla. Niin pitääkin, muutos vaatii alussa intoa ja työntövoimaa. Muutoksen tekeminen vaatii sitkeyttä, pitkäjännitteisyyttä, kykyä ymmärtää kokonaisuuksia. Myös luonnetta hyväksyä se, että suomalaisessa demokratiassa enemmistö päättää, vaikka päätös omasta mielestä on kelvoton.

Aina, kun astuu ovesta sisään yhteisiä asioita hoitamaan, pitää miettiä, mitä tuon tullessani. Itse ajattelen tuovani mukanani osaamista ja kokemusta isojen organisaatioiden johtamisesta, ja myös näkemystä julkishallinnon, siis yhteisistä varoista huolta pitävien, toimintatavoista. Poliittisen päätöksenteon mekanismeista ja lainalaisuuksistakin. Jaakko Ilkan, tuon ensimmäisen verokapinallisen, perillisenä 13. sukupolvessa tuon mukanani myös suorapuheisuuden, rohkeuden tarttua vaikeisiin asioihin ja vaatimuksen asioiden selvittämisestä. Hyvinvointipalveluita, siis sotea, johdetaan tiedolla, ei mutulla, ei mielipiteillä. Pitää olla tavoitteet, niitä mittaroidaan, tuloksia analysoidaan, tehdään tarvittaessa korjaavia toimenpiteitä. On oltava ymmärrystä lähtötilanteesta ja realismia, miten ja millaisella aikataululla päästään tavoitteisiin.

Satakunnan hyvinvointialueen taloudellinen suunta on saatu jo käännettyä. Niin pitikin. Se ei ole ollut helppoa ja työtä on ollut paljon. Loistavia uusia toimintamalleja on jo käytössä. Kiitos yli 10 000 rautaiselle sote-ammattilaiselle.

Työ Satakunnan hyvinvointialueella on vasta alussa – palveluketjut on saatava kuntoon ja hoidon jatkuvuus varmistettava. Ikääntyneiden hoiva ja hoito laitettava mallikkaaseen kuntoon, ja me vietämme hyvän vanhuuden omassa kotikunnassamme. Viestinnän on tultava lähemmäksi satakuntalaisia. Kuntien ja hyvinvointialueen välinen yhteistyö on vihdoin käynnistyttävä, niin että sen vaikuttavuudesta on näyttöjä.

Hyvinvointi on meidän yhteinen asiamme – vauvasta vaariin.

Olen valmis tähän työhön jatkossakin.

Marjo Jaspa

Aluevaltuutettu 2022-2025

Ikääntyneiden lautakunnan pj 2022-2024

Aluehallituksen jäsen 2024-2025

Kunnanvaltuutettu 2021-2025, Säkylä

Kokoomuksen valtuustoryhmän pj 2021-2025, Säkylä

Maakuntahallitus/ MYR, jäsen 2021-2025