Hei! Olen Kristiina Noppari ja ehdolla aluevaaleissa Satakunnassa.
Olen ehdolla aluevaaleissa, koska haluan olla mukana rakentamassa elinvoimaista maakuntaa, jossa huolehdimme kaikista ihmisistä ja takaamme kaikille turvallisen elinympäristön.
Haluan toimia koko hyvinvointialueen asukkaiden hyväksi. Olen koulutukseltani tradenomi (yamk). Työskentelen Aito Säästöpankissa talousasiantuntijana. Olen äiti. Olen vaimo. Olen myös yrittäjä.
Olen työurallani toiminut esimiestyössä ja henkilöstövalmentajana yli 17 vuotta. Minulla on laaja kokemus liiketoiminnan kehittämisestä.
Olen syntynyt Satakunnassa. Asunut merenrantakaupungissa Raumalla 20 vuotta ja 30 vuotta viljavien peltojen ympäröimässä Huittisissa, kotikaupungissani. Satakunta ja satakuntalaiset ovat minulle tärkeitä.
Autetaan ajoissa
Mielestäni on tärkeää tehdä ennalta ehkäisevää työtä. Tärkeintä ennaltaehkäisevässä työssä on inhimillisyys, perusturvallisuuden varmistaminen ja ihmisten selviytymisestä huolehtiminen.
Päätöksenteossa on tärkeää huomioida jokaisen ikäryhmän erilaiset tarpeet. Suurin vastuu meillä on lapsista ja nuorista.
Jokainen ihminen on tärkeä
Meillä jokaisella on oikeus saada palvelua ja apua, kun sitä tarvitsemme ilman pitkiä jonotusaikoja. Meidän tulee turvata lähipalvelut, että jokainen saa hoitoa tai apua silloin
kun sitä tarvitsee. Ihmisistä välittäminen ja yhdessä rakentaminen ovat avainasemassa.
Jokaisella pitää olla mahdollisuus vaikuttaa
Aluehallintouudistuksen on tarkoitus parantaa kunkin alueen hyvinvointia ja varmistaa jokaiselle alueen asukkaalle paras mahdollinen tuki ja apu.
Päätöksentekoon tarvitaan hyvinvointialueen tuntemusta, talousosaamista, yhteistyökykyä ja ongelmanratkaisutaitoja. On tärkeää kuunnella palvelujen käyttäjiä.
Tehdään yhdessä Satakunnasta se paras paikka asua ja elää.
Muista äänestää aluevaaleissa!
KOSKA TÄRKEINTÄ ON IHMINEN.