Tiia Mäkipää

2278

Olen ensimmäisen ammattini opiskellut kaksoistutkintolinjalla hotelli- ja ravintola-alan ammatilaiseksi. Ravintola-ala innosti myös myöhemmässä vaiheessa yrittäjäksi ryhtymisen! Lähihoitajaksi valmistumisen jälkeen, olen työskennellyt monenlaisissa tehtävissä niin lasten ja nuorten kuin kehitysvammaisten kanssa sekä huostaanotettujen lasten kanssa.

Opiskelen parhaillaan kasvatustieteitä ja erityispedagogiikkaa, koska jonain päivänä minusta tulee opettaja.
Työskentelen Ulvilan Yhteiskoululla Koulukoutsina. Teen lisäksi omalla yritykselläni nepsy-valmennuksia sekä ammatillista tukihenkilötoimintaa. Ja toisinaan mukana kulkee Isovillakoiramme Leo.Leon kanssa harrastamme agilityä. Minulle on aina ollut tärkeää harrastaa liikuntaa ja pyrin pitämään itsestäni hyvää huolta. Lisäksi kaikenlainen musisointi on ollut tärkeä osa arkeani.

Lähdin ehdolle aluevaaleihin, sillä haluan edesauttaa lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden laatua ja saavutettavuutta. Varhainen puuttuminen ja tuki perheille tuo suuria säästöjä tulevaisuudessa! Haluan myös osaltani varmistaa, että ihmiset saavat monipuolisia ja laadukkaita palveluja ajoissa. Uusi Satasairaala tuo työpaikkoja ja tekee alueesta houkuttelevan osaaville ammattilaisille!
Yksityisten palveluntuottajien tukeminen vahvistaa koko palvelujärjestelmää ja mahdollistaa sujuvan yhteistyön julkisen sektorin kanssa. Kun yhdistämme voimavarat, voimme tarjota laadukkaampia, saavutettavampia ja monipuolisempia palveluja kaikille!

Rakennetaan yhdessä hyvinvoiva ja elinvoimainen Satakunta, jossa perheet saavat tarvitsemansa tuen, lapset ja nuoret eivät jää yksin, ja yrittäjyys nähdään voimavarana – nyt ja tulevaisuudessa!