Koulutukseltani olen ekonomi. Työelämässä olen työskennellyt markkinointitehtävissä ja taloushallinnon konsulttina sekä vuodesta 1994 yrittäjänä kirjanpito- ja taloushallinnon tehtävissä. Olen edelleen työelämässä.
Supervoimani on rauhallisuus, asioihin perehtyminen ja yhteistyön näkökulma. Arvostan rehellisyyttä, avoimuutta, hyvää ja luontevaa yhteistyötä sekä keskustelevaa ja pohtivaa asioiden käsittelyä
Miksi kannattaa äänestää minua? Minulla on paikallistason päätöksenteosta, vaikuttamisesta ja asioihin perehtymisestä kokemusta ja näkemystä vuodesta 1981. Valtuustoon tulin 1993 alkaen. Alkaneella valtuustokaudella olen perusturvalautakunnan puheenjohtaja.
Olen myös oppinut, että yhteistyö on voimaa yhteisistä asioista päätettäessä. Verkostoituminen korostuu erityisesti hyvinvointialueen kaikissa päätöksenteon tasoissa. Kaikki päätökset vaikuttavat asukkaiden arjen sujumiseen ja hyvinvointiin sekä turvallisuuden kokemukseen.
Tärkeimmät tehtävät hyvinvointialueen toteutuksessa ovat asukkaiden palveluiden saatavuuden turvaaminen niin sote- kuin pelastuspalveluissa vähintään nykyisellä tasolla ja laajuudella. Satakunnan väestön tulee voida luottaa uuden organisaation toimintakykyyn.
Tulen edistämään asukkaiden lähipalveluita: mm ikäihmisten palveluita ja erityisesti pelastustoimen tuottamia läpi maakunnan saatavia sekä vakituisen henkilöstön että sopimuspalokuntien tuottamia turvallisuuspalveluita.